Kennel Svartheim's 

Kaiken karvaiset eläimet, mm. kissat, koirat ja hevoset ovat kuuluneet elämääni jo vaippaikäisestä lähtien. Käänteen tekevä vuosi oli 1998, jolloin hankimme ensimmäisen kääpiösnautserimme, Ferrarin, kotoisammin Aatun. Opiskelimme rotua hankkimalla Aatun lisäksi vielä toisen uroksen, Fin & S Mva Backout´s Jaegermeisterin, Jeren. Vuonna 2001 saimme ensimmäisen narttumme, Kans & Fin & S & N & Pohj Mva Finnsieger Backout´s Quincyn eli Wilman, josta tulikin kennelimme kantanarttu. Samana vuonna meille myönnettiin kennelnimi Svartheim´s. Ensimmäinen pentueemme näki päivän valon vuonna 2003. Vaikka kennelnimi onkin vain yksin minun nimissäni, avomieheni J-P on suurena apuna koiriemme ja pentujen päivittäisessä hoidossa.  

Harrastan koirieni kanssa aktiivisesti koiranäyttelyitä. Vuosittain pyrin käymään näyttelyissä kerran tai pari myös ulkomailla.  Kasvattimme ovat saavuttaneet tähän mennessä kansainvälisen, pohjoismaiden, Suomen, Ruotsin, Norjan ja Eestin muotovalion titteleitä. Lisäksi Jere ja Wilma on palkittu Suomen kääpiösnautserikerhon vuoden näyttelykoirina vuosina 2000 ja 2003.

Kotonamme asustelee tällä hetkellä 6 tyttöä, Wilma, Lara, Siiri, Hellga, Kerttu ja Alma. Koiramme ovat perheenjäseniämme ja elävät tavallista kotikoiran elämää harrastaen näyttelyiden lisäksi jäljestystä, arkitokoilua, saunomista ja sohvalla lötköttelyä. 

Korkea laatu on tärkeämpi kriteeri kuin määrän lisääminen, siksipä jokainen pentue suunnitellaan tarkkaan. Käytämme jalostuksessa vain tutkitusti terveitä, rodunomaisia ja näyttelyissä palkittuja koiria. Tavoitteena on kasvattaa terveitä ja mukavia perhekoiria näyttöön ja käyttöön. Teen yhteistyötä niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten kasvattajien kanssa, jotta tavoitteet tulisivat täytettyä parhaimmalla mahdollisella tavalla. 

Jos haluat kuulla lisää koiristamme tai kasvatustyöstämme, soita tai kirjoita. Toivottavasti viihdyt sivuillamme.

Mira & Co.